Luin ihanan Jenni Pääskysaaren blogista kuinka hän huolehtii siitä,
että onnistuuko kasvattamaan huumorintajuisia lapsia.
Sitä minäkin mietin ja toivon.
Hauskat ja huumoria ymmärtävät ihmiset - pienet ja isot - ovat mahtavia.
Suorastaan elintärkeitä tässä maailmassa.
Jennin mielestä lasten "huumorintajukoulun" tärkein oppi on vanhempien taito pelleillä.
Samaa mieltä. Ei pelkkä Putouksen tuijottaminen riitä.
Meillä kyllä hölmöillään ja nauretaan joka päivä.
Välillä niin, että pojalle tulee hikka ja minulle poskeen kramppi.
Mutta voisin revitellä enemmänkin, lähinnä ottaa iisimmin, relata.
Lähteä mukaan lapsen tyhmiinkin juttuihin ja höystää niitä omilla heitoilla.
Sietää paremmin hölmöilyä.
Sietää paremmin hölmöilyä.
Eilen muistin tämän, tsemppasin, enkä kertaakaan hoputtanut lasta ruokapöydässä.
Hän söi 55 minuuttia kalapullia ja uunijuureksia
ja kertoi siinä samalla tolkuttoman määrän tarinoita ja vitsejä.
Minä kuuntelin ja välillä nauroin. Mutta vain silloin, kun läppä oli oikeasti hyvää.
Tekonauraminen taaperolle on ok, mutta noin ison lapsen jutuille se on mielestäni huijausta.
Sitten aloimme puhua väärinpäin.
"Pulkkamäkeen mennäänkö äiti?", ehdotti lapsi.
"Vaan mennään. Kaupassa samalla käydään", vastasin minä.
Ja tätä samaa me jatkoimme monta tuntia.
Ensin repeiltiin jokaiselle kommentille, vähitellen totuttiin väärinpäinkieleen.
Sitten kun piti lopettaa, ei osattukaan.
Ja hihiteltiin taas.
Ps. Hei apua, 500 naamaa tuossa sivupalkissa! Vau, kiitos ja tervetuloa uudet!
Ihana postaus. Onneks meidän poika on ihan selkeesti perinyt äitinsä huumorintajun, eli ei mitään hätää sen suhteen... ;D
VastaaPoistaTunsin kyllä piston siinä kohtaa, missä kirjoitit ruokapöydässä hoputtamisesta. Onko meillä oikeesti aina niin kiire? Vai onko siitä tullut vain tapa mulle? Ens kerralla (jos ei ole kiirettä mihinkään), en hoputa lasta syömisessä kertaakaan. Kiitti herätyksestä. :)
Kuulostaa ihanalta toi teidän väärin päin puhuminen :) Ja on totta, että itse kukin AINAKIN MINÄ voisin useammin heittäytyä ja ottaa osaa lasten hölmöilyihin.
VastaaPoistaPoastasi tulee ihan mieleen omani, pitkät vaaleat hiukset :) Omani on 6v. Eemeli, peevelin Eemeli sanon toisinaan ja se häntä naurattaa :)
Tykkään kovasti blogistasi!
sitten aikaa vähän blogisi löysin. oot huippu ihan! :)
VastaaPoistat. Heidi
Niin totta! Teillä on ollut ihana päivä. Parasta, kun tavoittaa huumori- ja pelleilytaajuuden lapsensa kanssa. Siinä on jotakin ainutlaatuista!
VastaaPoistaKiitos, että muistutit tuosta hoputtamisen turhuudesta. Meillä harvemmin on edes kiire mihinkään, joten en ymmärrä miksi hoputan ja käsken keskittymään höpötyksen sijaan syömiseen. NYT yritän parantaa tapani. Ja huomenna heti kokeilen, että rikotaanko meillä tunnin raja, jos ruokapöydässä saa notkua ihan rauhassa.
VastaaPoistaMeillä ei mieheni kanssa ole vielä lapsia, mutta me olemme MONESTI miettineet, että minkäköhänlaisia lapsia kasvattaisimme, kun meillä pelleillään, hölmöillään ja nauretaan loputtomiin :P Lapset ainakin varmaan teininä häpeäisivät silmät päästään :'D
VastaaPoistaMutta samaa mieltä siitä, että huumorintaju on todella tärkeää kuten myös taito nauraa itselle!
Mieheni omaa kummallisen kyvyn, hän saa kaikki nauramaan jutuilleen. Ja vaikka saatankin olla hieman puolueellinen (heh :P), niin ihan oikeasti hänellä on käsittämätön tilannetaju ja keino keksiä jotain nasevaa sanottavaa tilanteessa kuin tilanteessa :D
Ja kyllä, olet oikeassa, maailma tarvitsee tällaisia ihmisiä! :)
Kiitos näistä muistutuksista! :)
VastaaPoistaViikko sitten me repeiltiin 6veen kanssa kun meille tuli molemmille yhtä aikaa mieleen yhdestä näkemästämme sedästä Linnake-ohjelman Hercules. :D
Mä olen huomannu että huumori perityy, mun mies on yks pelle - varsinkin meidän 4vee on periny pelleilyn jalon taidon. Sillä on niin hyvää läppää - ihan oikeesti.
Ja muutenki..pojilla toi pissa-kakka-huumori on niin perisuomalaista, että mulla ei pokka pidä. En vaan tiedä ku muut aina komentaa mua, että älä ny äiti naura ku noi puhuu noin, mutta mä en voi sille mitää ku toi kakkahuumori vaa on niin parasta. :D
Katri - Mäkin yritän päästä eroon TURHASTA hoputtamisesta. Arkiaamuisin on kiire, mutta muulloin yleensä ei.
VastaaPoistaMerikuu - Pienet, yksinkertaiset asiat kuten väärinpäin puhuminen toimivat :)
heidi - tänne löysit että hauskaa!
hr - niin on, ja niinä hetkinä sitä aina tajuaa, että tätä tarvitaan enemmän.
Elina - hahah. Kerro sitten menikö tunti täyteen.
Marjo - Kuulostaa hyvältä lähtökohdalta huumorintajuisten lasten kasvattamiseen! Tosin muksujen kanssa on aina se kasvatuksellinen puoli mukana, ja väsymys ja mitä näitä on. Aina ei vaan jaksa pelleillä. Eikä voikaan.
Pieni lintu - Niin, en tiedä periytyykö se vai onko opittua. Eikä niin väliä. Meilläkin pojan isä jaksaa pelleillä lapsen kanssa enemmän kuin minä.
Suloisia olette te! :)
VastaaPoistaKatri
Tulipa hyvä mieli tästä postauksesta. Sai taas uutta ajattelemisen aihetta. Ja upeita kuvia!
VastaaPoistaNo voihan! Arvaapa miten kävi?
VastaaPoistaEi siinä mennyt kuin 25 minuuttia. Kuuntelin pitkää tarinaa keijukaisten taitolentonäytöksestä ja purin huultani, etten sanoisi: keskitypä nyt syömiseen tai syös nyt.
Jossain puheen välissä se ruoka katosi lautaselta kokonaan. Ei ole hetkeen mennyt ruokailu noin helpolla. Viime aikoina on nimittäin kuulunut aika paljon yök, en tykkää- kommentteja.
Lopuksi sain vielä kuulla, että ruoka oli parasta ikinä! Sitä voisi syödä joka päivä. (Samaa ruokaa kuin eilen, ei muuten ollut kommentit silloin ihan samanlaisia)
Onhan tuo nyt ihan päivänselvää. Maistuisi se ruoka omastakin mielestä pahemmalta jos joku koko ajan nalkuttaisi ja nitisisi vieressä.
Kiitos Laura!!!
p.s Jään odottamaan milloin julkistat taikatempun nimeltä: miten saada syömisongelmainen yksivuotias härvelö syömään? :D
Ihan mahtavaa tekstiä taas.Oivaltavaa.Ton ruokapöytähoputuksen lopetan,eihän meil minnekään oo kiire,ehtii ne astiat saada koneeseen myöhemminkin.Oma pinna on ollu niin kireellä etten oo kestäny mitään perseilyä mut ehkä nyt pystyisin venymään sen verran etten ihan koko aikaa nakuttais jostain.KIITOS!
VastaaPoistaIhana postaus!
VastaaPoistaMä olen onnellinen, että omat vanhemmat oli huumorintajuisia ja pelleili, vaikka se silloin pahimmassa teini-iässä tuntui "niiin lapselliselta!" :D
Välillä tuntuu, että itselläni on liikaakin huumorintajua. Monille ihmisille sitä taas soisi enemmän, helpottaisi kummasti heidänkin elämäänsä kun ei tarvitsisi kulkea pipo niin kireällä :P
Katri ja Birk - teille kiitos :)
VastaaPoistaElina - Hah, loistavaa! Ehkä lapsi oli vaan niin ihmeissään kun sai syödä rauhassa, että lusikka liikkui vahingossa nopeammin :D
Rimpsukaisa - Ole hyvä vaan. Enpä mä aina itsekään kykene tuohon, mutta pyrin parempaan...
Nenna - Ihana kuulla. Mulla on kans ajoittain pelleilevät vanhemmat, jolta toivon tarttuneen jotain.
Eikäh kuinka ihana!
VastaaPoistaLäysin kesällä tänne blogiin ja kahtena yönä selasin tämän läpi. Päätin kokoajan että seuraavan postauksen jälkeen menen nukkumaan, no seuraavan. Ja yhtäkkiä kello oli kaksi.
Edeleenkin käyn täällä melkein päivittäin ja lukija olen, mutta kommentointi on jostainsyystä jäänyt. Ihania juttuja ja kauniita kuvia kuitenkin. Poikasi on niin supersuloinen! On ihana lukea hänen oivalluksiaan sekä tietysti sinun hänen äitinään.
Tämä postaus varsinkin osui ja upposi. Tuntuu että viime päivinä olen ollut kauhea naputtaja-mutsi. Päätinkin että huomenna heittäydyn täsillä mukaan lasten hassuteluihin, ja toisinkinpäin. En hoputa tai naputa.
Äh, vitsi mä oon tosikko... Kiitos nauramisen tärkeyden muistuttamisesta! Ja kyllä mä itse asiassa aina välillä yritän, mut mitä kun lapsen vitsit on ainakin meillä tässä vaiheessa (4v), ja ollut jo yli puoli vuotta sitä pissakakkavitsiä 99 prosenttisesti? Pitääks niihinkin vaan lähteä mukaan vai löytyiskö jotain edes vähän fiksumpia vitsailun kohteita? Vai pitääks vaan odottaa..?
VastaaPoistaHep, huudan minä ja tunnustan myös lähteväni liian harvoin lasten höpsötyksiin mukaan. En pidä itseäni missään nimessä tiukkapipoisena ja huumorintajuakin on, mutta esim leikkimisessä ja kaikenlaisessa hassuttelussa en ole vahvimmillani. Tylsää. Ryhtiliike siis tässä asiassa.
VastaaPoista