perjantai, 20. tammikuuta 2012

Pertti Presidentti


Ei tarvitse haukotella siellä, en ala paasata politiikkaa.

Kerron vain, että minua jännittää.
En muista onko vaalit koskaan ennen aiheuttaneet tällaista kutkutusta mahanpohjassa. 
Ehdokkaat ovat jotenkin paljon kiinnostavampia kuin edellisellä kerralla tai 12 vuotta sitten.
Todellakin laidasta laitaan, jokaiselle jotain.
Keskusteluja en kuitenkaan jaksa seurata, ahdistaa se jatkuva toisten päälle puhuminen.
Ei mitään tapoja. t: Laura-täti
 
Mutta pressa on kuitenkin pressa.
Kaikkien suomalaisten pomo ja kuninkaiden kaveri, niin kuin 6-vuotias sen vakuuttavasti kertoi.
On sillä siis väliä.

Olen vieläkin kahden vaiheilla kenelle ääneni annan.
Yksi on tyyppinä vakuuttavampi, toinen kokemukseltaan pätevämpi.
Ehkä sörkkään numeron kopissa fiilispohjalta.
Ellei joku ehdi aivopestä minua ennen sunnuntaita...

Joko sinä tiedät ketä äänestät? Oliko helppo valinta?


Pinkkikenkäinen Pertti voisi olla habituksensa puolesta aika vahvoilla.

48 kommenttia:

  1. Minulla nämä ovat ekat vaalit joissa saan itse äänestää joten olen aika intona seuraillut vaalichatteja sun muita. Ehdokkaan valinta oli kyllä pian aika selvä. Jos puhuu rauhallisesti ja asiaa ja vaikuttaa muutenkin osaavalta niin äänestän sitä. Tai äänestin, kun kävin jo ennakkoon.

    Mutta pinkit kengät voisivat kyllä olla aika jees!

    VastaaPoista
  2. Voi kääk. En tosiaankaan tiedä. Tai tiedän ketä en varmasti äänestä. Varmasti arvon kopissa ettententten -tyyliin kahden vahvimman, vakuuttavimman välillä. Mukavaa vloppua!

    VastaaPoista
  3. Se on kahden loppusuora mullekin, pitkään pohdin äänestääkkö sitä kokeneempaa vai sitä toista. (Selkeintä oli se keitä en äänestä).

    Vasta eilen päädyin tulokseen että se toinen saa äänen. Sunnuntaina numero lappuun ja pitelen peukkuja :)

    VastaaPoista
  4. Tiiän ketä äänestän,mutt ongelmana on ensimmäinen äänestyskerta-en tiiä miten pitää toimia...

    VastaaPoista
  5. Linnea - Vähänkö jännää toi eka kerta! Muistan omani vielä... Hienoa, että oot jaksanu seurailla asiaa perusteellisesti. Pisteet siitä.

    RuusuLiisa - Mullakin on todellakin selvää ketä EN äänestä :) Tässä ois siis ainakin kaksi ääntä vielä ostettavissa!

    Pilvitarha - Mut onneks on sentään 2 hyvää ehdokasta, ketä vois äänestää. Parempi se, kuin ettei ois ketään.

    se_perinteinen - Voi muru. Se on helppoa. Menet jonon mukana :) Ekan pöydän luona ilmottaudut henkkarilla ja/tai vaalilappusella. Sitten saat sen vaalilapun mukaasi ja menet sinne äänestyskoppiin. Siellä saa pohtia ja tuhertaa ihan rauhassa, ehdokkaat on varmuuden vuoksi listana seinällä. Sitten kun oot rustannut ehdokkaan numeron lappuun, menet siihen pöytään, johon lappu jätetään. Siihen laitetaan ensin leima ja sitten lappu pudotetaan sellaiseen laatikkoon.
    Ja eikun vaalikahveille! :)

    VastaaPoista
  6. Minä kävin jo äänestämässä, vaikka se ennakkohomma kirjekuorineen ei niin juhlallista olekaan. Valinta oli loppujen lopuksi helppo, valitsin ehdokkaista pätevän oloisen, taidokkaimman viestijän ja "oman" puolueeni edustajan.

    Ja vaikka sitä vaalisalaisuutta pitäisi Suomessa ilmeisesti varjella, kerron kaikille, että kirjoitin kopissa kakkosen :)

    Minuakin kutkuttaa nämä vaalit kumman paljon. Vielä muutama viikko sitten pidin lopputulosta ihan selviönä, mutta nyt onkin pieni yllätyksen mahdollisuus! Vaalitenttejä olen nyt seuraillut sivusilmällä, mutta päällepuhumisen lisäksi häiritsee se, että presidentiksi haluavilta kysellään ihan epäolennaisia kysymyksiä.. Minä haluaisin kuulla enemmän vaikkapa kielitaidosta, viestintävalmiuksista, kansainvälisestä kokemuksesta. Maikkarin tentissä pisti silmään myös kaikkien ehdokkaiden puna-violettisävyinen pukeentuminen - oliko ne värikoodattu lavasteisiin sopiviksi häh?

    Jännittävää vaaliviikonloppua! :)

    VastaaPoista
  7. Mulla on ollut ehdokas selvä jo pitkään ja innolla olen odottanut että pääsen vihdoin kyseiselle henkilölle ääneni antamaan. Yleensä olen käynyt ennakkoon äänestämässä mutta nyt päätettiin mennä vasta varsinaisena vaalipäivänä niin tulee enemmän vaali-tuntua. =)
    FB-kaverit varmaan odottavat innolla vaalien olevan ohi kun olen saattanut innoissani jakaa tietoa omasta ehdokkaastani heille jos vaikka saisin hänelle ystävienikin äänet... :D

    VastaaPoista
  8. Pertistä tuli heti mieleen, kun meidän ulkomaankodissa yhdessä mööpelissä tikitti kuolemankello, "Hadrobregmus pertinax" eli meidän kesken ihan vaan Pertti. Samaan aikaan naapurissa asuvalla ystävälläni vilisteli gekko pitkin sisäseiniä ja siitä tuli Sauli. Taisi muuten olla edelliset presidentin vaalit silloin meneillään.

    Mä rakastan vaalikeskusteluja. Voin samalla paisuttaa maksaani ja huokailla siihen tahtiin, että pyykit kuivuisi narulla :))
    Kyllä, olen päättänyt ketä äänestän. Valinta oli helppo, meni "yli puoluerajan".
    Maailma muuttuu ja minä sen mukana ja olen pahasti kääntämässä kelkkaani muutenkin.

    Mä muuten taisin äänestää ihka ensimmäistä kertaa, kun vastakkain oli Elisabeth Rehn ja Martti Ahtisaari.

    VastaaPoista
  9. Mä valkkaan tuon pinkkikenkäisen Pertin! Ei ollut vaikeata! :P ;)

    VastaaPoista
  10. Äänestin jo viime viikolla ennakkoon. Vaiheilin kahden ehdokkaan välillä pitkään, ja lopulta tein ratkaisun vasta äänestyskopissa. Jotenkin se mun yksi ainokainen ääneni tuntuu niin mitättömältä pisaralta valtameressä, etten viitsi kauheasti päätäni asialla vaivata :)

    VastaaPoista
  11. Juuri näin! Mullakin on kaksi ehdokasta, jotka molemmat ovat aivan loistavia. En vain tiedä kumpi olisi parempi. Onneksi on vielä pari päivää aikaa pohtia, veikkaan että sunnuntaina menee arpomiseksi :)

    Ehdottoman selvää on, ketä en äänestä. Kaksi ehdokasta nostaa lähinnä karvat pystyyn.

    VastaaPoista
  12. Kyllä alusta asti oli selvää että ääneni menee Haavistolle. Älä pyydä perusteluja, tämän on vaan tunneasia :)

    VastaaPoista
  13. Pertin katse on jotenkin ajan hermolla oleva:)

    VastaaPoista
  14. Vaalikahvit! Herranpieksut sentään, miten mä en oo tajunnu sellasten tarpeellisuutta?!! Kiitos, vaalikahveista tulee nyt ehdottomasti loppuelämän perinne :)

    Ja mä tiedän ketä äänestän, kahdesta oli aika helppo valita. Toista potentiaalista voin sitten vielä joskus tulevaisuuden vaaleissa äänestää presidentiksi.

    VastaaPoista
  15. En tosiaankaan tiedä. Nyt ei persoonat kolahda, kaikissa on liikaa vikoja ja ärsyttävyyksiä. En tiedä annanko ääntäni kenellekään, tai ehkä äänestän pärstäkertoimen perusteella - edustushenkilöhän se pressa nykysuomessa vain melkeinpä on. :)

    VastaaPoista
  16. Mulle valinta oli kyllä suhteellisen helppoa. Äänestin jo ennakkoon ja paperiin raapustin numeron 2 eli Haavisto sai ääneni. Ehdottomasti mielestäni sopivin henkilö uudeksi pressaksi.
    Kakkonen on ykkönen ;)
    -inkku-

    VastaaPoista
  17. Tiedän kelle ääneni annan. :) Asia ollut melko selvä alusta asti, joten mitä sitä enää muuttamaankaan. :)
    Itsekään en tykkää noista vaalikeskusteluista, kun huutavat päällekkäin eikä mistään selvää. Hyvä kesustelu on aina paikallaan, muttei noin. Välillä tekisi mieli huutaa heidän päällee "soosooo" ;)

    VastaaPoista
  18. Täällä kanssa yksi äänestämisen ensikertalainen! Kahden vaiheilla ollaan täälläkin, vaalikoneet ovat kohdallani yksyhteen antanut parhaimmat pisteet sille toiselle, ilman koneita oisin taas toisen kannalla. Eniten kuitenkin jännittää se itse äänestäminen!

    VastaaPoista
  19. Täsmennys Lauran äänestysohjeisiin: henkkarit pitää ehdottomasti olla mukana, pelkkä lappunen ei riitä (sitä ei itse asiassa tarvitsisi olla mukana ollenkaan). Ja kopista tultaessa lappu pidetään suljettuna, jotta vaalisalaisuus säilyy :).

    Nimim. Vaalitoimitsija, joka on aika monta kertaa todistanut kaikenlaista sekoilua äänestyspaikalla.

    VastaaPoista
  20. Juu jännää on...yleensä käyn ennakkoon äänestämässä, nyt vielä pähkäilen vaihtoehtoja. Ehdokkaita on joka lähtöön mutta minulla myös kaksi tasavertaista suosikkia loppusuoralla!

    VastaaPoista
  21. Juu jännää on...yleensä käyn ennakkoon äänestämässä, nyt vielä pähkäilen vaihtoehtoja. Ehdokkaita on joka lähtöön mutta minulla myös kaksi tasavertaista suosikkia loppusuoralla!

    VastaaPoista
  22. Äänestin toisena ennakkoäänestyspäivänä suuressa omantunnontuskissa siitä, etten ehtinyt silloin ensimmäisenä. Suhtaudun aika kiihkeästi äänestämiseen, joten oon aina ampaissut paikalle heti kun on päässyt. Ja aina myös niin, että valinta on ollut jo pitkään etukäteen tiedossa.

    Nyt äänestin lempipoliitikkoani, joka on ollut ehdoton suosikkini siitä saakka kun joskus penskana aloitin politiikan (miksi aina ensin kirjoittaa poliitikkaa?) seuraamisen. Ei siis henkilökohtaisista tunneperäisistä syistä, vaan osaamiseltaan. Nyt kakkoskierrokselle on ilmeisesti menossa kaksi parasta vaihtoehtoa, joten olen vaaleista jotenkin erityisen intopiukeana.

    VastaaPoista
  23. Kiitos kommenteista vaali-intoilijat :)
    Aika samanlaisia pohdintoja monella.

    Semmosta mietin, että miksiköhän juuri Haaviston kannattajat kertovat ääneen ja avoimesti ketä äänestävät... myös facebookissa ystävistäni juuri Haaviston äänestäjät meuhkaavat koko ajan aiheesta ja tyypistä. Muut eivät kenestkään, vaikka tiedän että omissa kavereissani on myös muutaman muun ehdokkaan kannattajia... ja mulla ei siis ole mitään Haavistoa vastaan, päinvastoin!

    Onia - Olen samaa mieltä! Kysysin ehdokkailta kans ihan eri asioita, kuin heiltä yleensä tentataan.

    Sofielle kiitos äänestysohjeiden täsmennyksestä!

    VastaaPoista
  24. Minä kävin vaalikoneessa tekemässä testin ja eniten kanssani samalla linjalla oleva henkilö tuli äänestetyksi. Suurimpana asiana minulla oli Natojutskat, en halua että Suomi liittyy siihen.

    VastaaPoista
  25. Ihana Pertti!

    Mä olen jotenkin ihan fiilareissa näistä vaaleista. Mietin juuri syytä, olen saanut kuitenkin jo kauan äänestää.

    Innostukseni johtuu erikosisesta asiasta; olen ollut kannastani epävarma oikeastaan viime viikkooon saakka.

    Vuosi sitten olisin varmaan sanonut äänestäväni Niinistöä, ja ensimmäistä kertaa eläessäni Kokoomusta. Syy, hänessä oli jotein kovin vakuuttavaa ja valtiomiesmäistä ja kuitenkin myös positiivista.

    Kun ehdokkaita alkoi tippua, peli koveni. Soini, Essayah ja Väyrynen ei missään nimessä (ei tarvinne selittää), mutta Biaudet, Arhinmäki ja Lipponen. Hmm. Ja Haavisto.

    Biaudella ei ole mielestäni realistisia mahdollisuuksia, vaikka hyvä hakija onkin.
    Lipponen on liian vanha, vaikka fiksu onkin (ja huom, on mielestäni parantanut loppua kohden, hänen kohdallaan luvut eivät varmaan kyllä ole ihan reilut).

    Jäljelle jäi Arhinmäki ja Haavisto.
    Arhinmäestä pidän ilman järjen perusteita, olen hänen kanssaan monesta asiata eri miletä. Ehkä presidentiksi ei voi äänestä sen takia, että kannattaa samaa fudisjengiä.
    Luulin antavani protestiäänen.
    Kunnes pikkuhiljaa tajusin, että Haavisto on suorastaan todella vakuuttava. Mitkä hermot, mikä asiantuntemus ja ennenkaikkea: sillanrakentaja. Tämä jotenkin iski muhun. Tässä maassa on ollut niin kahtiajakautunut meininki, että tarve sillanrakentajalle on ilmeinen.

    Protestiääni muuttuikin ääneksi presidentille.

    VastaaPoista
  26. Haavsto ehdottomasti mun valinta!

    VastaaPoista
  27. Pertissä on kyllä ehdottomasti pressa-ainesta, siliteri ja kunnon mahakin!

    Itselläni on ollut jo kauan selvillä ketä äänestän. Laura, olen myös huomannut tuon, että vain ystäväni ja tuttuni jotka äänestävät Haavistoa hehkuttavat sitä ääneen. Itsekin voin ensi kertaa mielelläni sanoa, että sunnuntaina kirjoitan kakkosen sinne paperiin.

    Olen varmaan ensimmäistä kertaa missään vaaleissa näin varma ja tyytyväinen ehdokkaaseen! Haavisto on vaan vakuuttanut minut, ja ilmeisesti koko lähipiirinkin, solidaarisuudellaan, asiantuntemuksellaan, avoimuudellaan ja koko olemuksellaan. Toivottavasti hän pääsee toiselle kierrokselle niin siitä tulisi erittäin mielenkiintoista! Jos tää toinen kaksikko on jatkossa niin vaalikiristä voi tulla aika tylsä...

    Hassua, yleensä en ole ollenkaan niin innostunut politiikasta kuin nyt!

    VastaaPoista
  28. Mä oon alusta asti ollut avoimesti Niinistön kannattaja!

    Jos siis epäröit, rustaa kuus! :)

    VastaaPoista
  29. Selkeintä on vaalikahvit! Meillä pakataan seurueeseen koko perhe, suunnataan äänestyspäivänä vaaliuurnille, raapustetaan numero, ollaan hetken jotenkin todella pakahduttavan ylpeitä siitä mahdollisuudesta, että juuri mulle on annettu mahdollisuus kertoa mielipiteeni.

    Ja sitten kahvit. Ja paakkelssit. Lapset kyselee, että ketä äänestit ja miksi. Hiukan pihtailevana kerron ensin, että Suomessa on vaalisalaisuus, mutta hölösuuna päräytän jo hetkessä ulos ketä äänestin, ja millä perustein.

    Ja samaan syssyyn, totean myös, että kannattaa valita henkilö joka on lähellä omaa sydäntä ja arvoja. Ja vaikka sitten ei löytäisi ketään sellaista äänestettävää, käy pudottamassa edes sen tyhjän lapun, jotta ei jätä käyttämättä sitä arvokasta mahdollisuutta ja oikeutta ylipäätään äänestää.

    No mitä valitsin tänä vuonna. Jokseenkin ehdokkaan, joka on mun vastaus kaikelle sille ällöttävälle suvaitsemattomuudelle mikä verhotaan mullaonoikeusmielipiteeseeni- tai kristillisetarvoniohjaavatminua-huttuun.

    Susanna

    VastaaPoista
  30. Minullakin selvintä on ollut, keitä EN äänestä. Nyt tuntuu, että tärkeintä on pyrkiä vaikuttamaan, keitä kakkoskierrokselle menee. Eräät vain ottaa niin korvaan ja päähän ja vaikka mihin, että mitä nopeammin on vaiennettu, sen parempi. Huh.

    Puhuttiinkin vähän porukassa, että miksei voisi olla miinusääniäkin? Jos kerran paremmin tiedämme ketä ei ainakaan äänestä? ;) "Presidentiksi valittiin vähiten miinusääniä saanut XYZ..."

    Mutta sunnuntaina sitten raapustetaan numeroa lappuseen. Ja ihan plusäänenä positiivisin toivotuksin.

    VastaaPoista
  31. Aluksi oli vaikea päättää ketä äänestää. Helpompaa olisi ollut kertoa että ketä ei ainakaan äänestä. No, loppujen lopuksi se olikin aika helppoa kun hiukan otti selvää niistä ehdokkaista :)

    Johanna

    VastaaPoista
  32. No oli helppoa valinta! Äänestin oman sakin ehdokasta. Kävin äänestämässä ennakkoon, mutta vasta nyt tiistaina. Yleensä olen äänestyspaikalla ihan ensimmäisenä päivänä.

    Mä myös suhtaudun äänestämiseen tosi intohimoisesti. Ja julistan kaikille siitä, miksi on tärkeää äänestää ja sitä kautta olla mukana vaikuttamassa itseään koskevissa asioissa.

    Ihan niin kuin Kris, mä kanssa kirjoitan tosi helposti "poliitikka" vaikka pitäisi kirjoittaa "politiikka". Luulisi, että olisin jo oppinut kun olen tuon sanan opiskellessani joutunut kirjoittamaan moneen tuhanteen kertaan.

    P.S. Pinkit kengät on pop!

    VastaaPoista
  33. Mun kanta ei liene ylläri kenellekään... ;D
    Muutos on mahdollista. Ja JOKAINEN ääni valitsee presidentin. Äänestän aina puhtaasti sydämellä akselilla vihreä punajuuri.

    Paavo on rohkein, rehellisin ja selkäsuorasin poliitikko Suomen politiikassa aikoihin. Pistää itsensä likoon ja pysyy sanojensa takana. Uskaltaa tarttua arkaan ja tuoda esille asioita jotka kusee ja löytää vielä realistisia, perusteltuja ja toteutuskelpoisia keinoja asioiden parantamiseen.

    Tuloerojen tasaaminen on aivan välttämätöntä:
    Musta on aika loogista että verotus on suhteessa palkkaan+pääomaan, jotta kaikilla ihmisillä on tasavertaiset mahdollisuudet tässä elämässä.

    Koulutus TÄYTYY pysyä maksuttomana jatkossakin.

    Suomen ei missään nimessä tule liittyä NATON pelinappulaksi.

    Friikkuna ja taiteilijana nostan hattua esim. taiteen tukemisesta ruohonjuuritasolla ja kulttuurin tuomista lähelle ihmistä, puolustaa friikkujen tekijänoikeuksia, jotka juur meinas syksyllä levähtää lehtitalojen vapaaseen käyttöön...lista on pitkä ja oon perehtynyt aika syvästi Paavon linjaan, ollaan lapsuudenkavereita. Me ennustettiin siitä pressaa jo koulussa... ;)

    Jos en äänestäis Paavoa, niin ehdottomasti Haavistoa.

    Laura, äänestä <3:llä, niin menee taatusti oikein!

    VastaaPoista
  34. mulla olis saattanut jäädä unohduksiin koko äänestys jos en sattumalta kauppareissulla osunut ennakkoäänestyspaikkaan (varsinainen äänestyspaikka on meiltä hieman ajomatkan takana ja sinne olis pitänyt lähtemällä lähteä nyt kun ei asuta enää keskustassa). Ääni oli selvä, mielipide ehdokkaasta on ollut vuosia myönteinen niin miksi sitä muuttamaan ja oikeastaan haastajaa ei edes ollut.

    VastaaPoista
  35. Haavisto vai Paavo A. kumpi?
    Hirveä räkätauti iski mutta äänestämään menen, kunhan osaisin päättää.

    VastaaPoista
  36. Eduskuntavaaleissa oli Soinin puolueen kannattajat niitä, jotka isoon ääneen ilmoittivat kannattavansa "persuja". Ehkä tämä Haavisto-juttu on nyt samanlainen, kun ehdokkaassa on jotain uutta ja "erilaista". Mahdollisuus moderniin muutokseen.=)

    Haavisto on mulle kirjaimellisesti hyvä kakkonen, mutta mun ääni menee samalle miehelle kuin edellisissäkin saman aihepiirin vaaleissa. Vaikea arvata...=) Viime vaalien tulos otti ihan vaan pikkusta vaille pirusti kupoliin ja onneksi sama lopputulos ei ole enää mahdollinen.

    VastaaPoista
  37. Kummalisen kummallista on tosiaan tuo, että kaikki Haaviston kannattajat "uskaltavat" sanoa sen ääneen. Mistä moinen ilmiö? Kommenteista löytyi myös samaa kantaa kanssani. Kyllä, Paavo A melkein sai ääneni kunnes ihan tässä viime metreillä tajusin, etti hänellä VIELÄ ole konkreettisia mahdollisuuksia JA Haavistolla on uskomaton tietotaito ja kokemus! (Paavo A:lla se on sitten myöhemmin). Ensin ajattelin, että ekalla kierroksella Paavoa A.ta ja tokalla sitten Haavistoa, kunnes tajusin, että jos en nyt ekalla kerralla äänestä Haavistoa ja JOS käykin niin, ettei pääsekään toiselle kierrokselle, nin mitkä omantunnon tuskaat saankaan itselleni!! Niinkuin se nyt oikeasti olisi yhdestä äänestä kiinni. mutta VOISI olla... Että sori Paavo A., kakkonen nyt vain on Ykkönen! Ja miten upeaa olisi, jos kakkonen onkin Ykkönen heti ekalla kierroksella, eikä toista kierrosta tarvita, hope so!

    VastaaPoista
  38. Hihi,kiitos neuvoista :) Alko ihan itkettään tollanen...murustelu :P

    VastaaPoista
  39. Kyllä täältä Haavisto saa äänen! Pressa vaaleissa en mieti puoluetta tai puolisoa vaan itse tyyppiä ja kyllä Pekka olisi oikeasti Paras. Juu saman olen huomannut että Haaviston kannattajat kertovat hyvin avoimesti ketä kannattavat eikä ollenkaan huono jos sais vaikka epävarmatkin äänestäjät äänestämään. Pahaa vaan pelkään että täällä Suomessa on vielä vahvat asennemielipiteet että ei Pekasta tule Pressaa mutta toivon parasta:)

    VastaaPoista
  40. Mä äänestin ysiä, eli Arhinmäkeä, koska se ajaa ehdokkaista selkeimmin oikeudenmukaisuutta, suvaitsevaisuutta, sotilaallista liittoutumattomuutta ja pasifismia. Ja sen lisäksi Arhinmäki ottaa rohkeasti kantaa eikä kumarra äänten toivossa joka suuntaan.

    Kiitos kivasta blogista! Tätä on ilo seurata.

    T. Virpi

    VastaaPoista
  41. Haavistoa minäkin äänestin, kun tajusin, että sen on päästävä toisellle kierrokselle. Arhinmäkeä olisin muuten äänestänyt. Onneksi hänellä on vielä aikaa moniin vaaleihin. Taktikoinniksi siis meni. Toivottavasti tulee tulosta ja on seuraavalla kierroksella joku jota äänestää.

    VastaaPoista
  42. Ai hitsi kun nuo Pertin kengät on hienot, Kaveri on ihan valmis Linnan juhliin :)

    Mietittiin tuossa toissailtana miehen kanssa, että vaalit olisivat paljon mielenkiintoisemmat jos voisi sen oman äänen lisäksi antaa myös yhden miinus-äänen.. Periaatteella, että EI tuota nyt ainakaan! Henk.koht. olen sitä mieltä, että näissä vaaleissa niitä ääniä tarvittaisiin tuplamäärä :P
    Mutta pitkästä aikaa tosi mielenkiintoiset vaalit.

    VastaaPoista
  43. Jos Haavistosta tulee pressa, niin mä muutan Ruotsiin. Eikö tässä maailmassa ole enään mitään rotia.
    Mutta toisaalta, haluaisin palavasti nähdä mitä tapahtuu presidenttipari Pekka Haaviston ja Nexar Antonio Floresin valtiovierailulla jonnekin muslimimaahan jossa homoudesta seuraa hirttotuomio.

    VastaaPoista
  44. Hei Anonyymi,

    Bliis muuta. Tämä maa ois parempi paikka ilman ahdasmielisiä muiden tuomitsijoita. Hei, hei ja hyvää matkaa!

    Emma

    VastaaPoista
  45. Idän rouva, vai ahdasmielinen? Kukakohan on...? ;D

    VastaaPoista
  46. Ja minä toivon että yksikään/(kuka tahansa) joka on Suomen presidentti, ei matkusta muslimimaahan jossa homoudesta seuraa hirttotuomio.

    Sellaista ei tarvitse suvaita, ja me voimme aloittaa tämän ymmärtämisen hyvin läheltä.

    Susanna

    VastaaPoista
  47. Anonyymi, olet oikeassa. Mun on tosi vaikea suhtautua suvaitsemattomiin ihmisiin (erityisesti sellasiin, jotka arvottaa ihmisiä seksuaaliseen suuntautumisen tai etnisen taustan mukaan) ei-ahdasmielisesti. Se on yksi syy, miksi kunnioitan itse Pekka Haavistoa kovasti. Hän osaa sen vaikean taidon kohdella kaikkia samanarvoisesti. Koitamme ottaa oppia!

    Älä muuta, eiköhän tänne mahdu. Munkaan ei nyt tarvitse muuttaa, kun Soini ja Väke eivät ole jatkossa. Vaikka rehellisesti, varmaan olisivat hekin homman hyvin hoitaneet. :)

    VastaaPoista