sunnuntai, 27. marraskuuta 2011

Näpertelyä


Olen kyllä aina tykännyt kehitellä "juttuja" ja näpertää käsillä.
Mutta viimeisen vuoden aikana käsityö- ja askarteluhurahdus on kivunnut potenssiin kuusi.
Se on blogimaailman ansiota.
Kun muut väsäävät kaikkea hauskaa kotiin,
ja nokkelia ideoita sekä upeita toteutuksia pursuaa joka sivulla,
kipinä tarttuu väkisin.

Kiitos siis blogikollegat, olette taitavia ja inspiroivia.

Himmelin idea on napattu lahjakkaalta Minnalta.
Olisin ostanut ihanuuden Butic Blancista, mutta lähipiiristä löytyikin oma himmelimummo,
joka otti haasteen innoissaan vastaan.
Lapsi nyppi karkkipalkalla yli tuhannesta ikeapillistä mustat erilleen,
ja taitava Tuula teki meille kattolampun korvikkeen.

En muuten ole ajatellut, että tuo himmeli olisi joulukoriste.
Kyllä se saa killua meillä vielä juhannuksenakin.

Puuhelminauhasta tulee jotain... en vielä tiedä mitä.
Maalasimme pallerot aamulla.

20 kommenttia:

  1. Toi on totta - bloggaamisen myötä on ahkerampi ja kotikin pysyy paljon siistimpänä. :D

    VastaaPoista
  2. TOSI HYVÄN NÄKÖINEN!

    Mun entinen kollega puhui pari vuotta sitten, että meinaa tehdä himmelin. Olin ihan että TÄH? Mutta niinpä minäkin olen kirjastosta jo lainannut himmelikirjan ja katselin viikonloppuna Helsky shopissa ihania himmeleitä ja melkein tarttui valmis mukaan.

    Mies sitten sanoi, että tee itte. Niinpä mietin vielä että ryhdynkö hommaan vai en...

    VastaaPoista
  3. Voi, minäkin haluan oman himmelimummon. Mun hermoilla taitaa vain pillien hankinta onnistua ja seki voi ottaa Ikean ruuhkassa koville.

    VastaaPoista
  4. Pieni lintu - hmmm... tuokin on monelle varmaan totta. Mä pidän kyllä kämpän siistinä muutenkin, mutta näpertelyyn ja hankintoihin saa blogeista ehdottomasti parhaat ideat.

    M-L - Eikö ookkin! Valitsin ton mallin monesta kymmenestä erilaisesta, ja oon tosi tyytyväinen.
    Sä oot niin näppärä käsistäs, että pystyt kyllä tekemään itsekin! Mulla ei kärsivällisyys riittäin... :)

    Nannas - heh, en mäkään olisi itse tohon hommaan lähtenyt.

    VastaaPoista
  5. Niin hieno tuo himmeli,tykkään!!:)
    -T

    VastaaPoista
  6. Voi mahoton, kerrassaan mainioita askarteluja - sulla sekä himmelimummolla!

    Noista helmistähän tulis vaikka pannunalunen?

    VastaaPoista
  7. Vitsit, ihan eppaa kun kaikilla muilla paitsi mulla on näitä mustia ihanuuksia! Näyttää niin hyvältä. Vähän kutkuttelis kaivella netistä ohje ja kokeilla, josko saisi ihan ite omin pikkukätösin aikaan jonkin simppelin himmeliviritelmän. Jostain pitäis vaan ensin taikoa vähän ylimääräistä aikaa ja kärsivällisyyttä... Niin ja niitä sopivan värisiä pillejä, meidän nurkilta kun ei Ikeaa (vielä) löydy.

    VastaaPoista
  8. Minullakin himmelit roikkuivat katossa kyllä ympäri vuoden. Monen muuton myötä vaan vanhat tekeleet ovat ajautuneet roskiin. Mutta tunnusta, juuri tänään ajatelleeni, että nyt voisi olla otollinen hetki tehdä uusia..

    VastaaPoista
  9. T - niin mäkin!

    Dooda - Kiitti! Se meni nyt makkarin lamppuun roikkumaan, se koru. Tärkeän tehtävän sai.

    Laurana - eiköhän mustia pillejä löydy muualtakin. Tää meidän himmelimummo sanoi myös, että normin olkihimmelin voi spraymaalata mustaksi.

    Saga - nonni, mahtavaa. Koko vuoden himmelit.

    VastaaPoista
  10. Oho, en tiedä hävisikö edellinen teksti jonnekin. Löysin jotenkin blogiisi ja jäin koukkuun, nyt vasta kommentoin eka kertaa. Ihana koti teillä ja olet selvästi mahtava persoona ja upea äiti pojallesi, teillä on tosiaan kahden suora :-) Ja hei, himmeli on tosi jees, oon kateellinen!

    VastaaPoista
  11. Upeet näpertelyt!!!!! Ei voi muuta kun ihailla! <3 Voi kun sais aikaiseksi tollasen himmelin :) Mukavaa tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Täälläkin on ollut puuhelmien maalaushommia :) Kivat värit sulla helmissä ja todella hieno himmeli!

    VastaaPoista
  13. Se on myös blogeissa jotenkin hauska ilmiö, että sellaiset asiat, jotka on aina olleet olemassa yhtäkkiä nousevat taas siihen alkuperäiseen omaan hienoon arvoonsa. Niinku just nämä himmelit. Kaikilla on niihin liittyviä muistoja, mutta silti niitä ei ole oikein ollut missään pitkään aikaan. Kiva ettei sellainen käsityöperinne vielä ehtinyt hävitä.. :)

    VastaaPoista
  14. Hauska ratkaisu tuo pillihimmeli. Pisteet kestävyydelle, olkinen kun lopulta on todella arka.

    VastaaPoista
  15. Sanna - Kiitos kauniista sanoista!

    JohannaK - kiitos. Hauskaa viikko teidänkin pesueelle.

    Pinja - hauskaa, helmien maalaminen on terapeuttista. Ne loppuivat kesken!

    hanna - Kyllä! Sen tiesi heti, kun Minna pisti ekan himmelikuvan blogiinsa, että tosta tulee hitti. Ja vaikka tällaiset "blogituotteet" alkaa aina jossain välissä ärsyttää, täytyy yrittää muistaa, että ei niitä koko Suomen kansalla kotona ole. Ei edes kaikille sisustusintoilijoilla. Täällä on vaan niin pienet piirit. Mun monet kaveritkin on ihan hoomoilasena, kun puhun jostain muka "itsestäänselvistä sisustustuotteista" :)

    Ja tämä blogimaailma on todellakin loistava, inspiroiva tapa kannustaa ihmisiä tekemään itse.

    Anu - se on totta. Pillihimmeli on lujaatekoa.

    VastaaPoista
  16. Tämäkin matami himoaa himmeliä! Ajattelin ihan ite vääntää sen olkisen, saa nähä kuin tahmatassun käy. Viime joulun alla metsästin kirppareilta himmeleitä. No ei tajunnut typerys, että ei kai niitä ny sieltä! Eikä sitäkään, että semmosen voi vissiin osata tehä ihan itekin jos vaan vihtii ees yrittää. On hienoa, että tuokin vanha koriste saa taas sille kuuluvaa arvostusta. :)

    VastaaPoista
  17. Me saatiin häälahjaksi himmeli ja se nauratti meitä hirveästi. Äitini onneksi tajusi sen arvon ja pelasti kesäpaikalleen. Siellä se killuu katossa, ja on kertakaikkisen hieno.

    Ehkäpä haen sen takaisin. Ainakin ensi jouluksi.

    VastaaPoista
  18. Rillis - sä pystyt siihen, jos kuka!

    Rouva idästä - Kyllä muakin ois naurattanu vuosi sitten. Lahjan antaja on ollut edelläkävijä!

    VastaaPoista
  19. Vau mikä himmeli. Oiskohan vaikeaa itsekin tehdä tuollainen, työlästä ainakin...

    VastaaPoista